fbpx

Hei kaikki meidän harrastajat!

Tämä viesti on tärkeä, ja sisältää ohjeita toiminnasta Parkour Akatemian treenitiloissa pandemiatilanteeseen liittyen. Ohjeet ovat voimassa välittömästi ja toistaiseksi. Nämä ohjeet, tai myöhemmin päivittyvät ohjeet, lähtevät myös harrastajillemme sähköpostitse.

Huomaathan, että päivitämme uusia ohjeita aina sivun alkuun, mutta löydät voimassa olevia ohjeita lisää kun rullaat alaspäin. Kerromme tällä sivulla mm. maskisuosituksista, tuntikäytännöistä, poissaoloista ja muista tärkeistä asioista.

Näiden ohjeiden lisäksi voi olla toimipistekohtaisia omia ohjeita (esimerkiksi yleisistä tiloista kuten pukuhuoneista), eli tutustukaa oman salinne käytäntöihin!

 

Päivitetty: 27.11.2020 klo 17:00

PÄÄKAUPUNKISEUTU: Pasilan, Lauttasaaren ja Espoon salit

Loppuvuoden osalta meille on tullut uudet ohjeet, jotka perustuvat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatiotyöryhmän päätöksiin ja linjauksiin. Ohjeistukset ovat voimassa 30.11. alkaen, eli tämän viikonlopun tunnit pidetään normaalisti. Lisätietoa voimassa olevista suosituksista pääkaupunkiseudulla löytyy täältä (siirryt Helsingin kaupungin sivuille).

LAPSET JA NUORET (alle 20-vuotiaat): Lasten opetus ulkotiloissa on sallittu, joten järjestetään kaikki lasten opetus täten ulkotiloissa normaalin aikataulun mukaan loppuvuoden ajan. Lauttasaaressa lasten harjoitusten aloituspaikka on tammikuussa Lauttasaaren kirkon edustan portaikko. Pasilassa opetus järjestetään Pasilan parkour-puistossa Velodromin vieressä. Ulko-opetuksessa on säävaraus niin, että pieni sade tai ripottelu ei haittaa, mutta myrskyssä ei mennä pihalle, vaan harjoitukset korvataan ensi vuoden puolella. Harjoitukset saa halutessaan muutenkin korvata ensi vuoden puolella.

AIKUISET (20-vuotiaat ja yli) JA PERHEET: Aikuisten ja perheiden opetus järjestetään etäyhteydellä, eli kaikki ryhmässä tapahtuva harrastustoiminta on tauolla 20.12. asti. Tunnit järjestetään Zoomissa ryhmäkohtaisesti normaalin aikataulun mukaan ja oman opettajan ohjaamana. Linkit Zoomiin lähetetään ensi viikon aikana sähköpostilla.

 

JYVÄSKYLÄ

Jyväskylän kaupunki antoi suosituksia, jotka mukailevat Uudenmaan suosituksia, mutta joitain eroja on. Ohjeistukset ovat voimassa 30.11. alkaen, eli tämän viikonlopun tunnit pidetään normaalisti. Lisätietoa voimassa olevista suosituksista Jyväskylässä löytyy täältä (siirryt Jyväskylän kaupungin sivuille).

LAPSET (alle 18-vuotiaat): tunnit järjestetään lukujärjestyksen mukaisesti aivan normaalisti. Kiinnitämme extrahuomiota käsihygieniaan sekä siihen, että kipeänä ei tulla treeneihin!

AIKUISET (18-vuotiaat ja yli) JA PERHEET: Aikuisten ja perheiden opetus järjestetään etäyhteydellä, eli kaikki ryhmässä tapahtuva harrastustoiminta on tauolla 20.12. asti. Tunnit järjestetään Zoomissa ryhmäkohtaisesti normaalin aikataulun mukaan ja oman opettajan ohjaamana. Linkit Zoomiin lähetetään ensi viikon aikana sähköpostilla.

 

Päivitetty 20.11.2020 klo 14:00

PÄÄKAUPUNKISEUTU: pariakrobatiaryhmät ja yläkoululaisten maskien käyttö

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Tästä syystä seuraavan kolmen viikon ajan Parkour Akatemialla ja Sirkuskoulun pääkaupunkiseudun toimipisteissä (Lauttasaari ja Espoo) pariakrobatiaryhmät järjestetään siten, että tosiasialliset turvavälit harrastajien välillä toteutuvat. Kontaktiharjoittelun sijaan järjestetään korvaavia harjoituksia.

Lisäksi pääkaupunkiseudulla Pasilan, Lauttasaaren ja Espoon toimipisteissä suosittelemme että myös yläkouluikäiset harrastajat käyttävät maskia tiloissamme. Ks. tarkemmat ohjeet kohdasta Maskien käyttö yli 15-vuotiailla.

 

Päivitetty 16.10.2020 klo 18:00

TUNTIKÄYTÄNNÖT, POISSAOLOT

Toimintaan ei osallistuta, jos oppilaalla ilmenee lieviäkin oireita. Näin toimitaan silloinkin, kun kyseessä on tärkeä esiintyminen tai tärkeä harjoitus. Toimintaan ei myöskään voi osallistua, mikäli oppilaan kotona joku odottaa koronatestin tulosta. Toivomme, että tähän asiaan suhtaudutaan vakavuudelle, ja toiminnasta jäädään pois matalalla kynnyksellä. Tämä on yhteisesti olennainen asia, ja haluamme olla näissä terveystalkoissa mukana.

Opetuksessa noudatetaan turvavälejä. Näin tehdään esim. ohjeistamalla oppilaita kuuntelemaan ohjeet sellaisella tavalla, että turvavälejä on mahdollista noudattaa. Harjoituksia, joissa oppilaiden on pakko oleskella lähekkäin, ei tunneilla tehdä.

Pyydämme, että oppilaat pyrkivät vaihtamaan mahdollisuuksien mukaan harjoitusvaatteet päälle jo kotonaan, ja vähentämään pukuhuoneiden käyttöä, paitsi aivan välttämättömissä tapauksissa. Oppilaiden tulisi saapua paikalle mahdollisimman täsmällisesti ja poistua treeneistä välittömästi tunnin loputtua.

Pyydämme myös, että oppilaiden saattajat vähentävät aulassa oleskelua, paitsi aivan välttämättömissä tapauksissa.

 

MASKIN KÄYTTÖ YLI 15-VUOTIAILLA

Yli 15-vuotiaiden suositellaan hyvin vahvasti käyttävän kasvomaskia sisätiloissa aina, kun se on mahdollista. Kasvomaskia pyydetään käyttämään myös harjoitusten aikana aina, kun se on mahdollista. Maskia tulee käyttää myös saavuttaessa salille, vaatteita vaihdettaessa tai odotettaessa omaa vuoroa aulassa. Tunnin aikana maskin käyttöpakkoa ei ole, jos se koetaan hengityksen kannalta hankalasti.

Alle 15-vuotiaat saavat halutessaan käyttää maskia. HUOM. Pääkaupunkiseudulla on voimassa maskisuositus myös yläkouluikäisillä harrastajillamme.

 

KÄSIEN PESU JA YLEINEN SIISTEYS

Kaikki osallistujat pesevät tai desinfioivat kätensä saapuessaan sisätilaan ja poistuessaan sisätiloista. Tämän lisäksi käsidesiä on tarjolla aina. Molemmista muistutetaan oppilaita säännöllisesti. Tunnille ei voi osallistua ilman käsien pesua tai desinfiointia.

 

KIITOS JA TSEMPPIÄ

Kiitos, kun olet lukenut tänne asti. Hoidetaan nyt tämä tilanne huolellisesti, niin pääsemme mahdollisimman nopeasti jatkamaan normaalia harrastamista. Tsemppiä ja aurinkoa päivääsi! Meihin voi olla myös henkilökohtaisesti yhteyttä, mikäli jokin asia arveluttaa. Kaikkien salien yhteystiedot löydät esimerkiksi täältä.